Tervetuloa

Ajankohtaista

Kirkkonummen Judoseuran 16-vuotias Emilia Kanerva teki sinivalkoista judohistoriaa voittamalla kultaa -57 kg sarjassa alle 18-vuotiaitten Euroopan Mestaruuskisoissa Sofiassa, Bulgariassa. Kultamitaliin vaadittiin viisi otteluvoittoa, joista viimeinen tuli finaalissa Venäjän Mariia Gryzlovaa vastaan. Viimeisin ja tähän mennessä ainoa kultamitali U18 ikäluokassa on tullut Suomeen vuonna 2000 kun Johanna Ylinen voitti painoluokan -63 kg. Kaikkiaan kyseessä on vasta neljäs U-18 ikäluokan mitali Suomeen kautta aikojen. Emilia Kanerva on viimeksi hävinnyt ottelun syyskuussa 2014 - peräkkäiseten voitettujen otteluiden määrä on jo 71!
Frida "Ritu" Laxén sijoitti hienosti viidenneksi Berliinissä kisatussa Tuzla cupissa lauantaina 14.6.2015. Sijoitukseen johti kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Seura täyttää tänä vuonna 30-vuotta ja juhlii maltillisesti työn merkeissä. 15.8.2015 järjestetään vastaanotto nykyisille ja vanhoille seuran jäsenille sekä toimintamme tukijoille Luoman kylätalolla, Ljusdalalla (Gränsnäsintie 37,02440 Luoma)
La Corunassa Espanjassa pidettiin tänä viikonloppuna U21 Eurooppa Cupin osakilpailu. Sarjassa -81 kg Matti Juopperi voitti ensimmäisessä ottelussa isäntämaan Guilermo Gadenaz-Suarezin täysin pistein, mutta joutui jatkossa tunnustamaan Kanada Louis Greiber-Gagnonin ja Belgian Gregory Dermautin paremmakseen. Alexandra Barton hävisi ainokaisen ottelunsa Tsekin Sabina Merklovalle. Eetu Laaksonen ei pääsyt edes kisapaikalle sairastuttuaan kovaan flunssaan.
Kauden viimeisen päivänä tummennettiin valkoisia vöitä keltaisiksi. Max ja Nico Keto, Jesper ja Kasimr Walander sekä Jussi Köhler ovat nyt 5. kyu:n judo-osaajia. Onnittelut! Kevätkausi on päättynyt. Treenit pyörähtävät taas käyntiin syyskuussa, vaikkakin kesätreenejä pidetään läpi kesän.
Juuso Hannula suoritti ruskean vyön 23.5.2015. Kantvikin kostajankin aiemmin tunnetun U18 ikäluokan hallitsevan Suomen mestarin vyökoe pidettiin ns. pitkän kaavan mukaan, kun seuramme sensei Hannu Ruuth tenttasi vyökokelaalta lähes kaiken, jota vyökoevaatimuuksiin kuului. Paljon huomautettavaa ei Hannu-sensei kuitenkaan löytänyt ja Juuso sai 1.kyu arvon kiitettävävin arvosanoin.
Torstain pidettiin junnuryhmässä vyokokeita ja natsakokeita. Oranssin vyön taiteilivat itselleen Ida L, Emma M, ja Ronny I. Kolmannet natsat keltaiseen vyöhönsä taas uurastivat Vesa V, Martin L, Aleksi R, Anto K, Axel K, Aarni I ja Antti N. Onnittelut kaikille!
Vili Vehmas urakoi Wekara -shiaissa Vantaalla 16.5.2015. Kymmenestä ottelusta tuli kahdeksan voittoa ja kultaa sarjasta U15 -55 kg sekä hopeaa sarjassa U18 -55kg. Myös Viktor Kontula matasili omassa ikäluokassaan, mutta tänään pitkä odotusaika ennen matseja ei pitänyt virettä yllä tarpeeksi.
Kirkkonummen judoseuran kevätkausi päättyy sunnuntaina 24.5, jolloin pidetään viimeiset kevään harkat ja samalla vyökokeita. Kautta jatketaan taas syyskuun alussa. Syksyn alustava harjoitusaikataulu ilmestyy tänne lähipäivinä. Lisätietoa ensi syksyn ryhmistä voit kysellä omalta ohjaajaltasi. Kesätreenejä vähän varttuneemmille ja kokeneemmille jatketaan läpi kesän. Oikein hyvää kesää ja muistakaahan liikkua ja käydä myös judon kesäleireillä.
Frida Laxén (CT44) voitti hopeaa ja Juuso Hannula (BP50) pronssia kovassa pohjoismaisen tason Budo Nord Cup - kisassa Ruotsin Lundissa helatorstaina. Frida voitti kolme ja hävisi kaksi ottelua. Juuson saldo taas oli 3-1. Treeni jatkuu huomenna alkavalla leirillä.
RSS ATOM