Tervetuloa

Ajankohtaista

Kirkkonummen judoseuran pieni, mutta pippurinen joukkue kisasi Vantaalla nuorten SM-kisoissa lauantaina. Parhaiten menestyi Frida Laxén, joka voitti ylivoimaisesti sekä U18 että U21 ikäluokkien sarjan alle 57 kg. ”Tuli hyviä yksittäisiä onnistumisia, josta voi olla tyytyväinen” totesi Frida. Ensikertaleinen Veeti Kanerva otti myös hienosti, vaikka loppuottelupaikka jäikin vielä saavuttamatta. Pronssiottelussa homma venyi jatkoajalle, mutta Veeti halusi mitalia enemmän kuin vastustajansa ja ensimmäinen SM-mitali oli selvä. Israelin vahvistuksemme Daniel Heininen kävi testaamassa isänsä kotiman judotasoa ja se riitti tällä kertaa pronssimitaliin. Juuso Hannula ja Vili Vehmas ottelivat myös pirteästi, mutta välieräpaikkaa ei valitettavasti saavutettu. Meanwhiel in Paris: Emilia Kanerva osallistui ensimmäisiin aikuisten Grand Slam kisoihin, legendaariseen Pariisin avoimiin. Ainoassa ottelussaan hän koki kuitenkin jatkoaikatappion austarlialaiselle kilpasiskolleen. SM-kisat jatkuvat huomenna sekajoukkuekisalla, jossa KIRJU lähtee taistelemaan sijoituksista.
Lauantaina kävi kokemusta Jyväskylä Shiaissa ammentamassa Ronja Kettunen, jota on selvästi kisakärpänen puraissut. Nyt oli jo kolmas peräkkäinen viikonloppu kisaamisen merkeissä. Valmentajan kanssa näihin skaboihin asetettu tavoite saavutettiin, ja otteluvoittokin sidonnalla oli muutamasta sekunnista kiinni. Ronjalta nähtiin muutenkin omassa sarjassa harvinaista matto-osaamista sekä yksi waza-arin arvoinen ko-soto-gari. Mikäli Ronjalta itseltään kysytään, hänet nähdään tatamilla seuraavan kerran viikon päästä Tallinnassa.
Kisaajat vauhdissa (28.1.2018)
Viikonloppuna kisattiin peräti kolmessa kisassa. Tampereella lauantaina Ronja Kettunen sai arvokasta kokemusta. Myös Jouni Kokkonen hankki veteraanikisoissa Ranskassa ottelukokemusta, vaikkei voittoja tullutkaan. Sunnuntaina Järvenpäässä startti cupissa Ronja Vehmas, Sebastian Swanson, Venla Appel ja Teemyu Askola saivat arvokkaita otteluvoittoja ja jopa mitaleja, joista tytöille peräti kultaa. Hienoa suoriutumista kaikilta!
Kirkkonummen judoseuran kisaajat avasivat vuoden 2018 kisakautensa Nummelassa lauantaina 20.1. Mitaleille ylsivät kadetti-ikäiseksi kasvanut Veeti Kanerva, konkari Juuso Hannula ja kisaamista aloitteleva Ronja Kettunen. Frida Laxén ja Vili Vehmas saivat otteluvoittoja, mutta eivät tällä kertaa yltäneet mitaleille. Tämänkin porukan alkuvuoden kovin koitos käydään muutaman viikon päästä Tikkurilassa nuorten SM-kisoissa.
Seuramme vietti perinteisen puurojuhlan Lucian päivänä. Paikalle oli saapunut ultrakevyen höyhen sarjan judokoista aina superraskaan taatelin tallaajiin. Joulupukki kävi tuomassa oman pikkutonttunsa kanssa joulun tunnelmaa, ja tarjolla oli puuron lisäksi erilaisia herkkuja. Tilaisuudessa huomioitiin seuran jäseniä kuluneen vuoden aherruksesta; Vuoden judoka Pauli Kiiveri, Vuoden juniori Vesa Vehmas, Vuoden taustahenkilö Tero Laakkonen ja Vuoden joukkue Joona Kaukonen (MM1, SM3), Emilia Kanerva (U21 EM3, SM1 J-SM1), Alexandra Barton (SM1, J-SM1) sekä Frida Laxen (kaikkien ikäluokkien SM1, J-SM1).
Keskiviikkona 13.12.2017 klo 18 alkavassa seuran perinteisessä puurojuhlassa on tiedossa puuron syönnin ja palkitsemisten lisäksi myös erilaisia leikkejä ja joulupukin vierailu. Eli pienokaisten on hyvä ottaa pieni paketti pukin konttiin viemiseksi. Seuran jäsenet perheineen ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Vesa Vehmas (kavereiden kesken”VV”) otteli hienosti pronssille Hiiden shiaissa Nummelassa lauantaina. Sarjan p13 -38 pooliottelut olivat tasaväkisiä ja kahdella kahdella otteluvoitolla ja kahdella tappiolla tuli siis pronssia.
Kirkkonummen judoseura järjesti Startti cupin lauantaina keskustan pommarissa. Upean ja rutinoituneen talkooporukan reipas ja hyväntuulinen tuotti hienoa tulosta, sillä kisat sujuivat kaikin puolin mallikkasti. Kirjun omat aloittelevat kisaajatkin pääsivän kokemaan oikeaa kisatunnelmaa. Ronja, Venla,Teemu, Freja, Aarni, Niilo, Etos, Anto, Tino, Antti, Oliver, Johan, Leevi, Sebastian ja Elia olivat kaikki voittajia osallistuessaan judokilpailuihin mnet ensimmäistä kertaa koskaan. Toivottavasti kisakärpänen pääsi puremaan kaikkia
Frida Laxen voitti Tarton kansainvälisissä kisoissa sarjansa U18 -57kg lauantaina. Kolmen kovan ottelun urakan huipensi finaali kilpasiskon ja treenikaverin Venla Laihon kanssa. Tiukka finaali päättyi Ritun wazarivoittoon. Veeti Kanerva otti sarjassa -55kg yhden otteluvoiton.
Kirjun judokat ovat olleet taas viikonloppuna vauhdissa. Belgian Lommilissa kisatussa Flanders cupissa Kirju oli edustettuna oli yhdeksättä kertaa peräkkäin ja tuloksena oli Veeti Kanervan ja Frida Laxenin seitsemännet sijat ja Vili Vehmaksen poolin jääminen. Hontai shiaissa taas Jens Laitila taisteli hopeaa ja peruskuntoaan etsivä Rasmus Rinne pronssia.
RSS ATOM