Tervetuloa

Ajankohtaista

Muksujudon ja junnujudon peruskursseilla suoritettiin keltaisia vöitä kahdessa erässä. Muissa muksujen ja junnujen ryhmissä suoritettiin myös liuta natsoja. Myös yhdellä aikuisjudokalla vyövaihtui pitkästä aikaa eli noin 30 vuoden tauon jälkeen...
Emilia "Emmi" Kanerva voitti kultaa Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa Veljessä Tanskassa. 26.5.2013. Voittoon sarjassa B52 vaadittiin neljä voittoa. Matti Juopperi oli sarjassa B81 viides kolmella voitolla ja kahdella tappiolla.
Alexandra "Allu" Barton voitti pronssia A-nuorten PM-kisoissa Tanskan Veljessä 25.5.2013 Sarjassa -63 kg. Lisätietoa päivitetään, kunhan saadaan tarkempaa raporttia ja tilastoa.
Riehapäivä lähestyy ja ohessa tarkempaa ohjeistusta mukaan ilmoittautuneille. :) Tilaisuuteen on tulossa noin 60 judokaa ja heidän perheenjäseniään, joten vilskettä riittää! ;)
Kevään viimeisenä koitoksena ovat sunnuntaina 26.5.2013 järjestettävät muksujudon (1. vuosi) natsakokeet ja junnujudon peruskurssin vyökokeet.
Hyvin ansaittu kesätauko alkaa maanantaina 27.5.2013. Syyskausi alkaa jälleen 2.9.2013.
Heidi "Hemppa" Sarén sijoittui seitsemänneksi A-junnujen Euro Cupissa Kiovassa sarjassa 63 kg. Samssa sarjassa otellut Alexandra "Allu" Bartonin saldo jäi yhteen tappioon.
Eetu "Eetu" Laaksonen hävisi ainoan ottelunsa Kiovassa A-junnujen Euro-cupissa 18.5.2013. Tsekin aiemmin voitettu David Hozak sai ajettua Eetulle alussa shidon, sitten Eetu onnistui heitossaan, mutta jäi vaille pisteitä siitä. Lopussa oli pakko yrittää ja tehdä hazardia, mutta se johti kupsahtamiseen palomiehen pyörään. Huomenna Heidi ja Alexandra jatkavat sarjassa 63 kg.
Wekarat wauhdissa (18.5.2013)
Vantaalla oteltiin lauantaina 18.5 perinteinen Wekara-shiai. Kirkkonummelta oli mukana neljä rohkelikkoa - Veeti "Tuska" Kanerva, Frida "Ritu" Laxén, Vili "Wilperi" Vehmas ja Henrik "Henkka" Asklöf - ja mitaleitakin tuli neljä.
Emilia Kanerva on valittu edustamaan Suomea juhannuksena järjestettäviin B-nuorten EM-kisoihin. Hän on vasta toinen kirjulainen, joka on valittu edustamaan seuraa kyseisissä kisoissa. Onnea matkaan!!!
RSS ATOM