Tervetuloa

Ajankohtaista

Lauantaina 28.1. nujuttiin Tampereella Ice-power cup. Seitsemän kisaajan saldoksi tuli seisemän mitalia: kolme kultaa (Emilia Kanerva, Aino Asklöf ja Elias Elgh), kaksi hopeaa (molemmat Juuso Hannulalle) ja kaksi pronssia.(Veeti Kanerva ja Henrik Asklöf). Myös Viktor Asklöf ja Saku Tuomennoro olivat urheina paikalla. Päivän kuitenkin kruunasi ennennäkemätön kolmoisvoitto sarjassa CP38 - tästä suorituksesta vastasivat Elkku, Juuso ja Henkka. Hieno päivä!
Kirkkonummen, Siuntion ja Karjaan judoseurojen yhteinen judopäivä pidettiin 15.1.2012. Tässä uutisessa on kuvasatoa päivän tapahtumista.
Judoliiton valmennusvaliokunta on hyväksynyt Kirkkonummen Judoseuran Eetu Laaksosen U20 (Suomessa A-juniorit, kansainvälisesti juniors) maajoukkueeseen. Maajoukkueeseen kuuluva voi edustaa Suomea esimerkiksi A-nuorten Eurooppa cupeissa ja näin antaa näyttöjä syyskuussa pidettäviin A-nuorten EM-kisoihin.
Pyydämme toimittamaan mahdollisimman pian puuttuvat kuitit, jotta pystymme aktivoimaan kaikille judokoille vakuutukset voimaan kaudelle 2011-2012. Lisätietoja asiasta saa uudelta jäsenrekisterinhoitajalta Heikki Hannulalta ja ryhmien ohjaajilta.
Muksujen ja naperoiden harjoitukset ovat lauantaina 28.1. poikkeuksellisesti klo 14-16. Muksut tulevat salille ensin klo 14-15 ja naperot sen jälkeen klo 15-16. Toivottavasti ryhmäläiset pääsevät osallistumaan poikkeuksellisesta treeniajasta huolimatta. :)
Kirkkonummen Judoseuran kisaajat avasivat vuoden 2012 Orimattilan nuorten Samurai cupissa lauantaina 14.1. Neljän kisaajan joukkueen saalina oli kaksi kultaa (Matti Juopperi BP73 ja Alexandra Barton AT52) ja yksi hopea (Emilia Kanerva BT44).
Kevään harjoitukset pyörähtivät taas käyntiin lauantaina 7.1.2012. Aikataulut ovat samat kuin syksylläkin. Muistakaanhan judopäivä ensi sunnuntaina 15.1.2012 Kisakeskuksessa. Silloin ei ole omalla salilla normitreenejä.
Kirkkonummen Judoseura, Karjaan Fuguda ja Siuntion Keido-kan järjestävät jo perinteeksi muodostuneen judopäivän sunnuntaina 15.1.2012 Kisakeskuksen urheiluopistossa Raaseporin Fiskarsissa. Judopäivä soveltuu kaikille yksin harjoittelemaan kykeneville yli 7 vuotiaille valkoisesta mustaan vyöhön - yläikärajaa ei ole.
Kirkkonummen judoseuran hallitus järjestäytyi 2.1.2012 . Seuran puheenjohtajana jatkaa Stefan Sivaro, varapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana Hannu Ruuth, sihteerinä Niina Nikulainen, jäsenrekisterinhoitajana Heikki Hannula ja valmennus-/kisavastaavana Marko Laaksonen.
Judoliiton valmennusvaliokunta on valinnut Matti "Harada"Juopperin B-junioreiden (alle 17-vuotiaiden ja kansainvälisesti kadettien) maajoukkueeseen. Maajoukkueeseen kuuluva voi edustaa Suomea esimerkiksi B-nuorten Eurooppa cupeissa ja näin antaa näyttöjä juhannuksen alla pidettäviin B-nuorten EM-kisoihin.
RSS ATOM