Tervetuloa

Ajankohtaista

Kirkkonummen judoseuralle tuli A-nuorten Sm-kisoista värisuora, kun Eetu voitti sarjansa (AP60), Alexandra tuli hopealle (AT52) ja Rasmus pronssille (AP73). Koko viikonlopun (A-ja B-nuorten SM) seurojen välisessä mitalitaulukossa KIRJU oli kakkosena vain niukasti ykköstä eli Espoon Judokania perässä!
Matti Juopperi ja Eetu Laaksonen voittivat kultaa nuorten SM-kisoissa Tampereella 12.3.2011. Lisäksi Alexandra Barton voitti pronssia.
Kirkkonummen kunta palkitsi Eetu Laaksosen 10.3.2011 kunniakirjalla ja stipendillä vuoden 2010 urheilusaavutukistaan. Samalla hän tuli nimetyksi vuoden 2010 Kirkkonummen parhaaksi poikaurheilijaksi. Eetu sai saman kunnianosoituksen nyt toisena vuotena peräkkäin.
Rasmus"Rasputin" Rinne oli seitsemäs Viron kovatasoisissa A-nuorten avoimissa mestaruuskisoissa Tartossa lauantaina 26.2.2011. Hienoa oli, että Rassella kulki hyvin!
Eetu Laaksonen voitti kultaa B-nuorissa Samurai-cupissa Mikkelissä 19.2.2011. Lisäksi hän sai hopeaa samojen kisojen A-nuorissa. Samalla tuli myös B-nuorten kokonais-cupin voitto. Tärkeintä kuitenkin oli, että puolen vuoden vaikeudet ovat nyt takanapäin ja judo kulkee taas.
Treeneissä on poikkeuksia koulujen hiitolomien aikaan.
Kirkkonummelaiset judokat Emilia Kanerva, Elias Elgh ja Henrik Asklöf kävivät mittaamassa kuntoaan Etelä-suomessa. Herrat ottelivat paikallisesti sarjassa CB-34, joka vastaa kotimaista D-poikien ikäluokkaa. Kovassa sarjassa oli 32 osallistujaa. Molemmat ottelijat saavuttivat neljässä ottelussaan kaksi voittoa pronssien jäädessä parin otteluvoiton päähän. Neiti sen sijaan vei suvereenin kullan neljällä ipponvoitollaan sarjassa CT40.
Rasmus "Rasse" Rinne voitti hopeaa Finndai-shiain sarjassa M73. Toinen hopea tuli avoimessa sarjassa. Molemmissa sarjassa kaskeksi kannossa osoittautui Jukaran Tatu Partanen, jolle ensimmäinen tappio tuli yukolla, toinen wazarilla. Muuten Rasse saavutti useita voittoja, joukossa pari mustavöistäkin.
Sunnuntaina 13.2 yhdistetään junnujen jatkotreenit ja nuorten harjoitukset niin, että harkat pidetään klo 16.30 -18.00. Eli siis klo 15.15-16.30 ei ole treenejä, vaan kaikki näissä käyvät ovat tervetulleita jälkimmäisiin treeneihin!
Runebergin päivänä 5.2.2011 kisattiin Järvenpäässä Junnu-cupin mitaleista. Kuusi kirkkonummelaista oli uskaltautunut kokeilemaan taitojaan kisan merkeissä ja hyvinhän siinä kävi. Saku Tuomennoro ja Lucas Sannholm voittivat kultaa, Konsta Paananen, Aino Asklöf ja Veeti Kanerva hopeaa ja Vikke Asklöf pronssia. Eli siis kaikille mitali!
RSS ATOM