Kirkkonummen Judoseura paras seura Samurai Cupissa!

16.1.2010

Ira, Matti, Alexandra ja Eetu
Ira, Matti, Alexandra ja Eetu
Rassen kultairvistys
Rassen kultairvistys

Kirjun viiden hengen joukkue sai lähes täyden potin Samurai cupin I kierrokselta Pajulahdessa lauantaina 16.1.2010. Alexandra Barton (BT48), Eetu Laaksonen (BP55) ja Rasmus Rinne (AP73) voittivat sarjansa. Ira Timonen (BT63) ja Matti Juopperi (BP60) voittivat hopeaa. Kirju voitti viidellä mitalillaan kisojen mitalitaulukon, ollen siis päivän paras seura!

Samurai cup on valtakunnallinen B- ja A-nuorten arvokisasarja, jossa käydään neljä osakilpailua. Kisoissa otteli 124 judokaa ympäri maan ja paikalla oli pääosa molempien ikäluokkien parhaista: vain muutama oli joutunut jäämään pois sairasteluiden ja loukkantumisten vuoksi. Seuroja mukana oli 41, joista siis Kirkkonummen Judoseura mitalitaulukon ykkönen.

Sarjassa BT48 ei ollut kuin kaksi osallistujaa, joten se käytiin paras kolmesta ottelusysteemillä. Alexandra "Allu" Barton voitti Porvoon Anni Westerbergin kahdessa ottelussa ipponnilla joten ensimmäinen kulta KIRJU:lle oli tosiasia.

Sarjassa BT63 oli myöskin vain kaksi ottelijaa. Ira Timonen joutui vähän turhan kovan tehtävän eteen, sillä vastaan asettui hallitseva Suomen mestari Orimattilan Solja Komulainen. Kahden taisteluottelun jälkeen siis hopeaa Iralle. 

Sarjassa BP55 Eetu Laaksonen voitti kolme alkulohkon otteluaan tahmeista otteista huolimatta. Ähtärin Eemeli Kangasmäki, Joensuun Teemu Pekkanen ja Espoon Henry Kolkkanen kaatuivat kaikki 5-0. Välierässä heittokone lähti sitten käyntiin: Nokian Ville Manninen kaatui harai-goshilla 10-0. Loppuottelussa ylemmässä painoluokassa vieraillut Espoon Arttu Määttä kaatui osoto-garilla niin ikään 10-0. Näin toinen kulta Kirkkonummelle.

Sarjassa BP60 joukkueemme C-nuori Matti "Harada" Juopperi järjesteli pari jymypaukkua. Ensin kaatui Chikaran Otto Simola hienolla kahvaharailla 5-0 jatkoajalla: tämä ottelu oli todellinen taistelumatsi, jossa molemmat laittoivat koko ottelun ajan 120 % peliin. Toisessa ottelussaan, välierässä, Matti taas antoi Oulun Elias Körkön maistaa haraitaan. Loppuottelussa Nokian Pentti "kuristaja-Pena" Suurhasko kuristi Matin  joten tuloksena oli loistava hopea.

Rasmus " Rasse" Rinne oli tulessa sarjassa AP73. Rasse otteli paineettomassa tilassa, sillä vuodenvaihde oli tuonut mukanaan sekä ikä- että painoluokan vaihdoksen ylempään. Ehkä siksi kulkikin? Ensimmäisessä ottelussa kuristui koshi-jimellä Maskun Toni Kössi. Välierässä Tampereen Miikka Marttila jäi waki-gatame käsilukkoon. Loppuottelussa Helsingin Chikaran Tuomas Halmetta vastaan Rasse heitti sotomakikomilla alussa wazarin. Tämän johdon Halme onnistui kuittaamaan kolmella shidolla ja jatkoajalle menttiin. Jatkoajan aluksi Rasse sitten uusi sotomakikomin ja tulos wazari awasate ippon. Näin monen yllätykseksi Rasse voitti kivikovan AP73 painolukan: ehdottomasti paras Rassen kilpailusaavutus tähän asti.

Linnki tuloksiin ja mitalitaulukkoon löytyy tästä.