Hontai shiaissa hienoa meininkiä

25.3.2018

Veteraanit ja itsensä voittajat Jaana ja Tomi eturivissä, takarivissä nuorta nousevaa voimaa edustaneet Rona ja Vesa
Veteraanit ja itsensä voittajat Jaana ja Tomi eturivissä, takarivissä nuorta nousevaa voimaa edustaneet Rona ja Vesa
Podiumpönötystä
Podiumpönötystä

Neljä KIRJU:laista otteli lauantaina Hontai shiaissa Vantaalla. Erityisen hienoa oli veteraanijudokamme Tomi Vehmaan ja Jaana Kettusen paluu kilpatatameille. Ja tietysti Ronja Kettusen hienot otteet ja ensimmäinen otteluvoitto.

Jaana Kettusen kynnys palata kisatatameille oli kova, sillä vuotta aiemmin samoissa kisoissa poivi oli mennyt rikki. Apina putosi selästä ja Jaana otti kolme hienoa ottelua, jotka tappioista huolimatta eivät olleet yhteen maaliin pelaamista. ”Eka voittoni oli se, että uskaltauduin kisapaikalle ja toinen se, etten loukkaantunut”, totesi aina iloinen Jaana kisan jälkeen.

Toinen itsensä haastaja oli Tomi Vehmas, joka Jaanan tapaan on vasta aikuisiällä innostunut judosta. Tomin ottelut sujuivat hyvin ja pistesuorituksiakin hän sai aikaan. Aivan otteluvoittoihin ne eivät kuitenaan riittäneet, mutta pronssimitali ei silti Tomista tuntunut hävityltä. Aivan loistavaa judohenkeen kasvamista molemmilta veteraaneitamme!

Nuori ja innokas Ronja Kettunen sen sijaan pääsi otteluvoiton makuun. Paljon harjoiteltu, ”suvussa kulkeva” polviseoinage onnistui ja pisteet riittivät otteluvoittoon. Myös kahdessa muussa ottelussaan Ronja haastoi hyvin ja ansaittu pronssimitali oli suuri ilon aihe. Vesa ”hymypoika” Vehmas matsasi ennakkoluulottomasti, mutta ihan voittoon asti se ei tällä kertaa riittänyt.