Ohjaajat

Hannu Ruuth
5. dan
puh 040-528 6380
haruut(at)netti.fi

Hannu on seuran perustaja ja hän on vetänyt vuosia pääasiassa junnukursseja mutta myös kilpailijoita ja aktiiviharrastajia.

Hannu aloitti judon 1965 Lohjan urheilijoissa ja voitti kilpailukaudellaan 15 piirinmestaruutta ja useita SM-pronsseja ja -hopeita. Hän perusti Kirkkonummen Judoseuran 1985 ja on sen jälkeen toiminut myös mm. Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen C-lajiosakouluttajana vuosikausia ja on tällä hetkellä myös alueen graduoija. Hannu on myös aktiivinen tuomari (A-tuomari).

Tunnustuksena aktiivisesta koulutustyöstään Suomen Judoliitto valitsi Hannun vuoden kouluttajaksi vuonna 1997. Hän on myös saanut pitkästä ja monipuolisesta judon hyväksi tehdystä työstä Suomen Judoliiton kultaisen ansiomerkin.

Motto: "Enemmän filosofiaa judoon"

Tomi Vehmas
1. dan
040 5126267
vehmastomi(at)gmail.com

Tomi on aloittanut judoharrastuksen vuonna 2009 Kirkkonummen Judoseuran peruskurssilla. Vuonna 2011 hän aloitti apuohjaajana muksujudo ryhmässä, josta hän on jatkanut sujuvasti vastuuohjaajan rooliin junnujudon puolelle. Tomi on jo useamman vuoden ajan toiminut Junnujudo 2 ryhmän vastuuohjaajana.

Tomilla on kamppailulajitaustaa jo 1990 luvulta Jujutsun parissa. Hän kuuluu Kirjun kilpailevaan veteraaniosastoon. Tomi on käynyt Judoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen tason 2 opinnot.

Motto: "Hymyssä suin vanhakin oppii"


Mika Salminen
1. dan
050-594 5959
salmika(at)gmail.com

Mika "Pam" Salminen aloitti judouransa Kotkassa, mutta kirkkonummelaisen judon onneksi siirtyi KIRJU:n jäseneksi syksyllä 2014. Mika tunnetaan innokkaana harjoittelijana, kisaajana ja myös vetäjänä. Hän uskoo harjoittelussa yrityksen ja erehdyksen metodiin, joskin erehdyksen sattuessa sen kuulevat myös muut salilla olevat. Mika on suorittanut Judoliiton valmentaja ja ohjaajakoulutuksen taso 2:n.

Motto: "ei pidä olla vihainen siitä mitä ei ole saanut, vaan tyytyväinen siitä mitä on saanut"

Roger Ohert
2. kyu
puh 050 581 0131
roopeo69(at)gmail.com